Turvapaikanhakijoiden mielenilmausta pitää tukea, rasismia ei

Helsingin keskustassa on jo kahden viikon ajan jatkunut turvapaikanhakijoiden mielenilmaus Suomen turvapaikkapolitiikkaa vastaan. Kaupungin keskustassa järjestettävä mielenilmaus muistuttaa hyvin konkreettisesti siitä, että hallituksen turvapaikkapolitiikka ja sitä toteuttava maahanmuuttovirasto palauttavat hädänalaisia ihmisiä maihin, joissa he ovat hengenvaarassa.

 
Mielenilmaus on käynnistänyt auttamisaallon, tavalliset helsinkiläiset ovat vieneet paikalle ruokatarvikkeita ja lämpimiä vaatteita. Juuri tämänkaltaista solidaarisuutta maailma ja Helsinki tarvitsevat enemmän. Protesti ei itsessään ratkaise näiden ihmisten asemaa, mutta se tekee heidän asemansa näkyväksi, mikä on ensiaskel asiassa.
 
Samanaikaisesti tarvitaan tekoja myös kaupungilta: mielenilmauksen on saatava jatkua rauhassa eikä rasistisia vastamielenosoittajia saa päästää häiritsemään sitä. Kaupungin on kannettava vastuunsa laajemminkin paperittomista ihmisistä huolehtimisessa, välttämättömien inhimillisten tarpeiden tyydyttämisessä ja esimerkiksi yömajoituksen tarjoamisessa.
 
Jotkut tahot ovat esittäneet mielenosoituksen estämistä. Tällaiset vaatimukset rajoittaa ihmisten ilmaisunvapautta eivät tule kuuloonkaan. Suomen perustuslaissa turvataan vapaus kokoontua ja ilmaista mielipiteensä. Etenkin vaikeina aikoina perusoikeuksista ja arvoista on pidettävä tiukasti kiinni. Helsingissä on paljon tilaa mielenilmaisulle mutta ei yhtään tilaa rasismille.
 
On tärkeää, että mahdollisimman moni meistä osoittaa ja kaikki yhdessä osoitamme tukemme mielenilmaukselle. Samalla esitämme vastalauseen hallituksen turvapaikkapolitiikalle, joka käännyttää ihmisiä jopa kuolemaan sekä yrittää tehdä ihmisten oleskelusta Suomessa laitonta.
 
Kukaan ei ole laiton, ja kaikilla on oikeus elää.