Tuhannet kiitokset kaikille äänestäjille, vaalityöntekijöille ja kannustajille. Ensikertalaiseksi 1667 ääntä on varsin hyvä tulos ja Vasemmiston toinen paikka Helsingistä lämmittää mieltä. Tästä on hyvä jatkaa ja levittää onnistunutta kamppailuamme myös muualle Suomeen. Ilmoittauduin tänään kuntavaaliehdokkaaksi, sivut päivittyvät aikanaan tulevia taistoja varten!
Politiikassa unelmat tulevasta ovat tärkeitä. Unelmien toteuttamiseksi yhteiskunnallisten muutosvaatimusten on kuitenkin pohjauduttava todellisuuteen ja sen tulkintaan.
Yhteiskuntamme muuttuu rakenteellisesti, mikä tarkoittaa uusia työn muotoja, uusia tapoja kommunikoida sekä uusia avoimempia tapoja hahmottaa maailmaa. Tätä avoimuutta haluan tuoda myös politiikkaan.
Työ tuottaa alati kasvavaa elintasoa yhä pienemmälle osalle väestöä. 1980-luvun loppuun asti tuloerot kaventuivat vuosi vuodelta ja yhteinen hyvinvointi kasvoi. Nykyisellään tilanne on päinvastainen: tuloerot ja köyhyysongelma kasvavat. Kiire lisääntyy ja monille oman arjen hallinta on yhä vaikeampaa. Kärsimme yhä useammin ajan köyhyydestä.
Vaikeus hallita aikaa ja suunnitella tulevaisuutta onkin keskeinen haaste yhteiskunnassamme. Arjen kohtuullistamiseksi tarvitaan riittävää perustuloa sekä minimipalkkalaki. Muuten elämä on jatkuvaa suorittamista, joka polttaa ihmiset loppuun. Suomeen tarvitaan lisää vapaa-aikaa ja tasaista tulonjakoa sekä loppua alati lisääntyvälle kontrollille.
Haluan olla voima sellaisen vasemmiston ja Suomen rakentamisessa, joka katsoo tulevaisuuteen ja toimii ihmisten vapauden, toimeentulon, tasa-arvon, solidaarisuuden ja ympäristön puolesta.
Parlamentaarinen politiikka tarvitsee uusia kasvoja, mutta ennen kaikkea se tarvitsee laajempaa liikehdintää ja joukkovoimaa sekä puolueissa että niiden ulkopuolella. Politiikkaa tehdään aina yhdessä. Tule sinäkin mukaan. Meitä on monta.



